keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Nyt olisi jalusta maalattu ja ovia vailla. Itse olisin maalannut myös sisäpuolelta mutta mies oli sitä mieltä että ei tarvi koska eihän se sisäpuoli näy. Totta reunalokeroiden suhteen mihin tulee ovet mutta keskiosa jää auki.


Seuraava projekti altaan suhteen onkin tosiaan ne ovet jalustan reunoille. Toteutunee loppuviikon aikana?

maanantai 25. tammikuuta 2016

Tekniikkapohdintoja

Tässä onkin ollut mukavasti aikaa pohdiskella tekniikkaa. Altaaseen tulee suodattimeksi Eheim Classic 600. Se riittänee, jos tarvetta ilmenee niin myöhemmin lisään sisäsuodattimen roskankerääjäksi. Pohdin Classicin ja Proffan välillä ja päädyin Classiciin syystä että jalustan aukot on 21 cm leveät eli Proffa ei jalustan sisälle mahdu jemmaan. Hankintalistalla on myös tuplahanat.

Valaistusta tulee hoitamaan Giantin loisteputkivalaisimet, 2x36 W ja 2x30 W. Riittänee altaaseen. Molemmissa valaisimissa on käytetyt putket, putkien ikä ei ole tiedossa mutta näillä lähdetään, uusitaan putkia sitten pikkuhiljaa kunhan allas on saatu käyntiin. Harkinnassa on lediputket, onko näistä kokemuksia kenelläkään?

Lämmittimeksi tulee se perus Jäger 300 W ettei teho lopu talvellakaan, Toisaalta mietin et jos kuitenkin 2 kappaletta 200 W lämmittimiä mutta taidan päätyä yhteen koska haluan altaaseen mahdollisimman vähän tekniikkaa sisälle.

Taustaksi haaveilin 3D taustaa mutta 130 cm leveänä en ole löytänyt ja isompaa en halua ostaa koska siinä menisi rahaa hukkaan. Laitan altaaseen jonkinlaisen kallio/kivitaustakuvan, toiveissahan on että sitä ei paljon näkyisi kun kasvit kasvavat eteen.
Tänään on tapahtunut pieni edistysaskel! Jalusta sai pohjamaalia. Kuulemma sisäpuolelta ei tarvi maalata. Reunalokeroihin tulee ovet mutta keskilokero on tarkoitus jättää auki.


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Fiilistelyn vuoksi parit kuvat aiemmista akvaarioista.

                                                       100-litrainen kovan veden allas



360-litrainen lehtikala-allas

550-litrainen

Ja tässä viimeisin altaani, samanlainen kun tämä juuri hankittu eli 317-litrainen Giant


Tein tähän altaaseen itse alumiinijalustan verhoilun sekä 3D styroxtaustan. Mukavia mutta aikaavieviä projekteja.



Myöhemmin tässä altaassa rusokirjoahvenet kutivat ja poikasia tuli noin 180 kappaletta. Kasvatin ne myyntikokoon asti.






lauantai 23. tammikuuta 2016

Elämän perusta, akvaarion jalusta

Tänään haimme kotiin 317-litraisen akvaarion jalustoineen, myös valaisin tuli mukana. Jalusta on ihan ok näköinen mutta se ei vaan sovi sisustukseen joten jotakin on tehtävä. Pohdimme että laitetaanko D-C-fixiä pintaan vaiko maalia. Maaliin tulemme todennäköisesti päätymään, kunhan projekti etenee niin laitan kuvia.